Joskus vaan mietin miksi olen sen ystävä. Miksi soitan sille aina,laitan viestiä,chattaan,juttelen,pyydän anteeksi kun sanon rumasti,pyydän uimaan,autan kun hän tarvitsee sitä,annan periksi kun on sen aika, lohdutan jos hän tarvitsee sitä, juttelen jos hänestä siltä tuntuu, vastaan puheluihin tai olen melkein ainoa ystävä mikä hänellä on. On vain niin raskasta olla sellaiseen ihmisen hyvä ystävä joka on sanoinkuvaamattoman ärsyttävä/raivostuttava,mutta sitten omalla tavallaan paras ystävä. Miksi sen pitää olla näin hankalaa?
Eikö ystävyys pitäisi olla päivän selvä asia joka tapahtuu itsestään,tuostavain?
Aina kun muut puhuvat silloin pahaa hänestä kun minä taas välitän silloin kovasti tulee todella paha olo, ajattelen,että teen jotain todella ilkeää jos edes kuuntelen..Se tuntuu kamalalta. Mutta sitten taas joskus,kun puhun hänestä se tuntuu niin..helpota,ihanalta,raivostuttavan karmivan fantastiselta! 
On niin hankalaa olla tyttö/nuori/nainen. Miksi edes pitää puhua pahaa tai miksi pitää ajatella ilkeästi? Mutta, kun ajattelen mitä hän sanoi tai teki niin alkaa heti ärsyttämään ja suuresti. Mutta,jos en puhu siitä, unohdan sen ja se on taas hyvä asia,mutta sitten kun joku toinen taas olla hänet pintaan ja alkaa jauhamaan pahaa hänestä se tulee pintaan viellä x2 kertaisena! Hankalaa..Miksi sen pitää olla näin hankalaa? Huoh..Nainen..Miksi olen nainen? Luoja sen tietää.. .___."